Showing papers in "Agricultural and Food Science in 1998"

Changes in the thermal growing season in Nordic countries during the past century and prospects for the future

Abstract: Selostus: Termisen kasvukauden muutokset Pohjoismaissa viimeisen vuosisadan aikana ja tulevaisuudessa

Supply of nutrients and productive responses in dairy cows given diets based on restrictively fermented silage

Abstract: Taman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittaa ravintoaineiden saantiin ja maidontuotantoon vaikuttavia tekijoita ruokinnan perustuessa runsaaseen sailorehun kayttoon. Suomessa rajoittuneesti kaynyt sailorehu on maidontuotannon perusta. Nurmisailorehun viljaa suurempi satopotentiaali ja pienemmat saariskit, lyhyt laidunkausi seka pohjoisilla leveysasteilla kasvaneen nurmirehun hyva sulavuus ovat edistaneet sailorehuun perustuvan ruokintasysteemin kehittamista.Nurmen korjuuhetken kehitysaste on tarkein rehuannoksen sulavuuteen vaikuttava tekija. Sen sijaan vakirehun maara ja valkuaispitoisuus vaikuttavat sulavuuteen yleensa vahan. Sailorehun syontiin vaikuttavat seka rehun sulavuus etta kaymislaatu. Rajoittuneesti kaynyt sailorehu tuottaa potsissa runsaasti mikrobivalkuaista, mutta niukka propionihapon tuotanto potsissa voi rajoittaa mikrobivalkuaisen hyvaksikayttoa maitovalkuaisen tuotannossa. Vakirehun maaran lisayksella saadut tuotosvasteet ovat melko pienia etenkin, kun vakirehun paivittainen kayttomaara ylittaa 10 kg. Korkea sailorehun syonnin korvaussuhde, rehun sulatuksen negatiiviset yhdysvaikutukset ja energian siirtyminen kudosvarastoihin selittavat lisavakirehun huonoa tuotosvastetta. Rypsirehuina annettu valkuaistaydennys on poikkeuksetta lisannyt maitovalkuaisen tuotantoa, mutta lehmien tuotostaso, sailorehun valkuaispitoisuus, vakirehun maara tai lypsykauden vaihe ei nayta vaikuttavan tuotosvasteiden suuruuteen. Uusi valkuaisjarjestelma ennustaa tuotosvasteet tavallisimmilla dieeteilla erittain hyvin. Sen sijaan lisavalkuaisen korkea hyvaksikaytto (noin 0,50) viittaa siihen, etta valkuaisen hyvaksikaytto on erittain tehokasta ja nykyiset valkuaisen ruokintasuositukset ovat todennakoisesti liian pienet.

Nitrogen and phosphorus losses in surface runoff and drainage water after application of slurry and mineral fertilizer to perennial grass ley

Abstract: Typen ja fosforin kulkeutumista heinanurmelta tulleissa valumavesissa tutkittiin Toholammilla hietamaalla kokeessa, jossa oli viisi lannoituskasittelya: ei lannoitusta (1), naudan lietelannan levitys syksylla (2), talvella (3) tai kevaalla (4) ja NPK-lannoitus kevaalla (5). Koejasenille 1-5 levitettiin kokeen aikana (1992-96) typpea yhteensa 0, 772, 807, 805 ja 510 kg ha-1 ja fosforia 0, 141, 119, 143 ja 107 kg ha-1. Nurmen perustamisvuonna 1992-93, kun maa oli kynnetty syksylla 1992, salaojavalunnan osuus kokonaisvalunnasta oli 48-60 %. Syksylla multaamalla tehty lietteen levitys (kasittely 2) aiheutti hieman suuremman typen kulkeutumisen ( 21 kg ha-1) kuin kasittelyt 1, 4 ja 5 (17 kg ha-1), mutta fosforin kulkeutuminen(0,7-0,9 kg ha-1) ei lisaantynyt. Nurmen viljelyn aikana (1993-96) salaojavalunta vaheni ja pintavalunnan osuus kokonaisvalunnasta oli 83-100 %. Nurmelle pintaan levitetty ja kayttamatta jaanyt lannoitefosfori lisasi ortofosfaattikuormitusta pintavalunnassa, minka lisaksi syksylla ja talvella levitetysta lietelannasta aiheutui myos erittain korkeita suoria ortofosfaattifosfori- ja ammoniumtyppipaastoja. Nurmelle syksylla ja talvella pintaan levitetyn lietteen typpihuuhtoutuma oli 11 % ja 33 % levitetysta typpimaarasta ja fosforihuuhtoutuma 17 % ja 59 % levitetysta fosforimaarasta. Typpea huuhtoutui kasittelyista 1-5 kolmen nurmivuoden aikana yhteensa 13, 62, 191, 23 ja 24 kg ha-1, josta ammoniumtypen osuus oli 21, 49, 56, 33 ja 39 %. Fosforia kulkeutui 0,73, 16, 54, 4,2 ja 4,0 kg ha-1, josta ortofosfaatin osuus oli 52, 85, 77, 68 ja 64 %.

Timing incorporation of different green manure crops to minimize the risk of nitrogen leaching

Abstract: Seven field trials at four research sites were carried out to study the effect of incorporation time of different plant materials on soil mineral N content during two successive seasons. Annual hairy vetch (Vicia villosa Roth), red clover (Trifolium pratense L.), westerwold ryegrass (Lolium multiflorum Lam. var. westerwoldicum) and straw residues of N-fertilized spring barley ( Hordeum vulgare) were incorporated into the soil by ploughing in early September, late October and the following May, and by reduced tillage in May. Delaying incorporation of the green manure crop in autumn lessened the risk of N leaching. The higher the crop N and soil NO 3 -N content, the greater the risk of leaching. Incorporation in the following spring, which lessened the risk of N leaching as compared with early autumn ploughing, often had an adverse effect on the growth of the succeeding crop. After spring barley, the NO 3 -N content of the soil tended to be high, but the timing of incorporation did not have a marked effect on soil N. With exceptionally high soil mineral N content, N leaching was best inhibited by growing westerwold ryegrass in the first experimental year.

The biotechnology of lactic acid bacteria with emphasis on applications in food safety and human health

Abstract: Fermentation of various foodstuffs by lactic acid bacteria (LAB) is one of the oldest forms of biopreservation practised by mankind. In recent years, significant advances have been made in elucidating the genetic and physiological basis of key LAB traits involved in these industrially significant processes. One important attribute of many LAB is their ability to produce antimicrobial compounds called bacteriocins. Interest in these compounds has grown substantially due to their potential usefulness as natural substitutes for chemical food preservatives in the production of foods with enhanced shelflife and/or safety. There is growing consumer awareness of the link between diet and health. Recent scientific evidence supports the role of probiotic LAB in mediating many positive health effects. In addition, some LAB are currently being assessed for their ability to act as live delivery vectors in the development of new oral vaccines.;

The functional and biological properties of whey proteins: prospects for the development of functional foods

Abstract: Advances in processing technologies and the accumulation of scientific data on the functional and biological properties of whey components have contributed to the growing commercial valuation of cheese whey over the last decade. New membrane separation and chromatographic techniques have made it possible to fractionate and enrich various components of whey more efficiently than before. The specific properties of these components can now be examined in greater detail and new applications developed accordingly. The utilisation of cheese whey is evolving into a new industry producing a multitude of purified ingredients for numerous purposes. The most significant areas of R&D related to whey proteins include functional foods, the rheological properties of foodstuffs, and biopharmaceuticals.

Soil temperature regimes in Finland

Abstract: Soil temperature regime substantially influences soil classification in Soil Taxonomy particularly in temperate areas. To facilitate correct classification of soils of Finland, the temperature regimes in soils of the country were determined. The mean annual soil temperature, measured at 50 cm below soil surface, ranged from 6.4°C at the warmest site (Anjala) to 1.9°C at the coldest one (Utsjoki, Kevo), and the mean summer soil temperature from 13.7°C to 6.2°C at the same stations, all being in the range of the cryic temperature regime. The mean annual soil temperature was 2 to 5°C higher than the mean annual air temperature, the difference (Y, °C) depending on the duration of snow coverage (X, days) according to the following equation: Y = 0.0305 X - 2.16, R2 = 0.91, n = 9. Even soils of the warmest areas in southern Finland and the mineral soils of the coldest areas in the north, at least for the most part, have cryic soil temperature regimes. Therefore, most soils of Finland, classified according to Soil Taxonomy, have names where the cryic temperature regime appears on the suborder or great group level.;

Agricultural phosphorus and water quality: sources, transport and management

Abstract: Freshwater eutrophication is usually controlled by inputs of phosphorus (P). To identify critical sources of P export from agricultural catchments we investigated hydrological and chemical factors controlling P export from a mixed land use (30% wooded, 50% cultivated, 20% pasture) 39.5-ha catchment in east-central Pennsylvania, USA. Mehlich-3 extractable soil P, determined on a 30-m grid over the catchment, ranged from 7 to 788 mg kg-1. Generally, soils in wooded areas had low Mehlich-3 P (<30 mg kg-1), grazed pasture had Mehlich-3 P values between 100 and 200 mg kg-1, and cropped fields receiving manure and fertiliser applications were in most cases above 200 mg kg-1. Average P concentrations for ten storms during 1996 decreased 50% downstream from segment 4 to segment 1 (catchment outlet). Flow-weighted streamflow P concentrations were more closely related to the near-stream (within 60 m) than whole catchment distribution of high-P soils. This suggests that near-stream surface runoff and soil P are controlling P export from the catchment. Remedial measures should be targeted to these critical P source areas in a catchment. Measures include source (fertiliser and manure application) and transport management (reduce surface runoff and erosion).

Effects of fertilisation and irrigation practices on yield, maturity and storability of onions

Abstract: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittaa, voidaanko maaraltaan ja varastokestavyydeltaan hyva sipulisato saavuttaa vahalla lannoituksella, kun kasvustoa kastellaan tarvittaessa. Kaksivuotisissa kokeissa tutkittiin kolmen lannoitusmaaran (N 50, 100, 125/150 kg/ha) ja kastelun vaikutusta sadon maaraan, valmistumiseen seka varasto- ja kauppakestavyyteen. Sadon valmistuminen nopeutui lannoitusta lisattaessa, mutta kastelu ei vaikuttanut tuleentumiseen. Runsas lannoitus lisasi satoa vain vuonna 1996 (5B7 %). Sen sijaan kastelu lisasi satoa selvasti: 33,5 % vuonna 1995 ja 8,5 % vuonna 1996. Kastelun ja lannoituksen valilla ei havaittu yhdysvaikutusta. Alhaisen lannoitusoptimin oletetaan johtuvan typen mineralisoitumisesta maassa. Pienimmalla lannoitustasolla kasvit pystyivat ottamaan kaksinkertaisen typpimaaran lannoituksessa annettuun maaraan verrattuna. Lannoituksen lisaaminen lisasi huomattavasti kasvien typenottoa. Lehtien typpipitoisuus oli pieni, minka oletetaan johtuvan myohaisesta sadonkorjuusta. Kasittelyiden vaikutus sipulin varasto- tai kauppakestavyyteen oli vahainen. Tulosten mukaan sipulin lannoitusta voidaan alentaa, jolloin ravinnepaastot ymparistoon vahenevat. Kastelu on valttamatonta kuivien jaksojen aikana tayden sadon saamiseksi, eika se heikenna sipuleiden varastokestavyytta.

Effects of and interactions between the extent of silage fermentation and protein supplementation in lactating dairy cows

Abstract: Tutkimuksessa selvitettiin sailorehun kaymisasteen ja vakirehun valkuaistason vaikutusta sailorehun syontiin, maidon tuotantoon, maidon koostumukseen, rehuannoksen sulavuuteen ja veriarvoihin. Kokeessa oli 12 Ayrshire-lehmaa ja kuusi koeruokintaa. Tutkittavina oli kaksi esikuivattua sailorehua, jotka sailottiin bakteeriympilla (Lactobacillus rhamnosus jaPropionibacterium freudenreichii ssp. shermanii), 5 x 106 pmy/g ruohoa (ymppi) tai AIV 2:lla 5 l/tn (happo) seka kolme vakirehun valkuaispitoisuutta (raakavalkuaista 129, 169, 211 g/kg ka), jotka valmistettiin korvaamalla kalajauholla 0, 60 ja 120 g/kg kaura-ohra-melassileike-kivennaisseoksesta. Sailorehua annettiin vapaasti ja vakirehua 10 kg/pv. Molemmat sailorehut olivat laadultaan hyvia. Ymppirehu oli huomattavasti enemman kaynytta kuin happorehu, mita osoitti suurempi maitohappo- (132 vs 35 g/kg ka) ja pienempi sokeripitoisuus ( 61 vs 160). Happorehuannoksen orgaanisen aineen, raakavalkuaisen ja neutraalidetergenttikuidun sulavuus oli huonompi kuin ymppirehuannoksen. Kalajauho lisasi rehuannoksen sulavuutta. Lehmat soivat happorehua enemman kuin ymppirehua (13.35 vs 12.82 kg ka/pv), mutta maitotuotoksissa ei ollut eroa (33.2 vs 33.5 kg/pv). Energiakorjattu maito- (36.4 vs. 35.4 kg/pv) ja rasvatuotos (1558 vs 1465 g/pv) olivat happorehulla suuremmat kuin ymppirehulla, silla happorehulla tuotetun maidon rasvapitoisuus oli suurempi kuin ymppirehulla tuotetun (47.1 vs 44.0 g/kg). Maidon valkuaispitoisuudessa ja -tuotoksessa ei ollut eroa rehujen valilla (33.0 vs 32.5 g/kg ja 1091 vs 1087 g/pv). Kalajauho lisasi sailorehun syontia, maito- ja valkuaistuotosta seka maidon valkuaispitoisuutta. Valkuaislisan vaikutus riippui sailorehun kaymisasteesta. Runsaan kilon (1.2 kg) kalajauholisa lisasi rasvatuotosta enemman happo- kuin ymppirehulla (122 vs 23 g/pv), kun taas valkuaistuotos nousi enemman ymppirehulla (100 vs 60 g/pv). Happorehulla ruokitun lehman plasman glukoosi- seka maidon ja veren ureapitoisuudet olivat pienemmat ja veren -hydroksivoihappopitoisuus oli suurempi kuin ymppirehulla ruokitun lehman. Tulokset viittaavat siihen, etta optimitaydennys riippuu sailorehun kaymisasteesta, mutta lisatutkimuksia vaaditaan sailorehun kaymisasteen ja vakirehutaydennyksen valisten yhdysvaikutusten seka sailorehun kuidun sulatukseen vaikuttavien tekijoiden selvittamiseksi.

Climatic conditions for crop production in nordic countries

Abstract: Ilmasto vaikuttaa nykyaan satoon oleellisesti. Sen sijaan ennen maaperan viljavuus rajoitti satoa ilmastoa enemman. Pohjoismaissa sateily vaihtelee alueellisesti vahemman kuin lampotila kasvukauden aikana. Kasvukauden aikana mitatuista sateilysta ja lampotilasta voidaan laskea kasvin kasvua kuvaava kumuloituva indeksiluku. Tama vuotuinen kasvuindeksi saa 56.pohjoisella leveysasteella (Odum, Lansi-Jyllanti) arvon 106 ja pienenee arvoihin 90, 60 ja 44 siirryttaessa pohjoiseen 60., 67. ja 70. leveysasteille. Norjan rannikolla ja Suomen sisamaassa 67. leveysasteella mitattujen kasvuindeksien ero oli hyvin pieni tai vain noin 10 % Suomen sisamaan eduksi. Kun kasvuindeksia laskettaessa otettiin huomioon myos kuvitteellisen hietamaalla viljellyn laitumen kosteusolot, saatiin sateilya, lampotilaa ja kosteusoloja kuvaavan kasvuindeksin summaksi Odumissa 71. Norjan rannikolla 60., 67. ja 70. leveysasteilla lasketut arvot olivat 72, 49 ja 37, kun taas Suomessa vastaavilla leveysasteilla indeksit olivat 56, 43 ja 35. Kasvintuotannon potentiaalia voitaneen suoraan arvioida kumuloidun kasvuindeksin avulla.

The effect of genotype on anther culture response of cultivated and wild oats

Abstract: Anther culture ability was tested for 44 oat (Avena sativa L.), six naked oat (A. sativa L., naked type) and 15 wild oat (Avena sterilis L.) genotypes, in addition to progeny of five intraspecific crosses of A. sativa and two interspecific crosses of A. sativa x A. sterilis. Anther culture response was affected considerably by genotype. Thirty one oat genotypes responded by callus growth on induction medium and seven of them produced embryo structures, two of the lines consistently. All naked oat genotypes produced embryo structures. Embryo production rates for the wild oat lines were comparable with those for the naked oat genotypes, and higher than for oat: 13 of the 15 genotypes tested produced embryo structures. Plant regeneration was possible only from wild oat. The regeneration ability was inherited in the progeny of the A. sativa x A. sterilis cross cv. Puhti x CAV 2648. The response of anthers of oat genotypes was inhibited by auxin on the induction medium, while naked oat, wild oat and A. sativa x A. sterilis crosses responded better on a medium containing 2,4-dichlorophenoxyacetic acid .;

Salt content labelling of foods in supermarkets in Finland

Abstract: Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittaa kuinka paljon vahasuolaisia tuotteita loytyy suurten suomalaisten valintamyymaloiden valikoimista seka miten nama tuotteet ovat esilla kauppojen hyllyissa. Tutkimus tehtiin neljassa valintamyymalassa Mikkelin ja Pieksamaen seudulla. Myymalat valittiin edustamaan neljaa eri kauppaketjua ja kunkin ketjun suurin myymala otettiin mukaan tutkimukseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuutta elintarvikeryhmaa, joilla kaikilla on merkitysta suomalaisten suolan saannin kannalta. Kaikkiaan 689 valmiiksi pakatun elintarvikkeen myyntipaallyksesta kerattiin kaikki suolaa ja natriumia koskevat merkinnat. Lahtokohtana oli suomalainen elintarvikelainsaadanto suolan ja natriumin merkitsemisesta myyntipaallyksiin. Vahasuolaisia tuotteita loytyi suurimmasta osasta elintarvikeryhmia, mutta vahasuolaisia kokolihatuotteita tai eineksia ei loytynyt.Mahdollisuutta merkita tuote vahasuolaiseksi oli kaytetty vain noin puolessa niista tuotteista joihin se olisi ollut mahdollista merkita. Vahasuolaisten tuotteiden valikoimissa ei ollut eroa neljan eri kaupan valilla. Kansanterveyden kannalta elintarviketeollisuuden tulisi lisata vahasuolaisten tuotteiden valikoimaa. Erityisesti olisi tarpeen kehittaa vahasuolaisia eineksia.

Fluorescence in situ hybridization of potato somatohaploids and their somatic hybrid donors using two Solanum brevidens specific sequences

Abstract: Somaattisia hybrideja, jotka on tuotettu villin perunalajin (Solanum brevidens) ja viljellyn perunan (S. tuberosum) soluja fuusioimalla, on kaytetty ponsiviljelyssa somatohaploidien tuottamiseksi. Somatohaploidit ovat mielenkiintoisia kasvinjalostustutkimuksessa, koska niiden avulla voidaan tutkia hybridien ominaisuuksien periytymista meioosin jalkeen. Lisaksisomatohaploideja voidaan hyodyntaa perunan lajikejalostuksessa risteyttamalla niita haploidien perunalinjojen kanssa protoplastifuusioiden avulla. Talloin on kyseessa suvullisen takaisinristeytyksen vaihtoehtoinen jalostusmenetelma, ja villien perunalajien haluttuja ominaisuuksia voidaan siirtaa todennakoisesti tehokkaammin agronomisilta ominaisuuksiltaan hyviin perunalinjoihin. Tassa tyossa tutkittiin kahden S. brevidens -lajilta eristetyn toistuvajaksoisen DNA-koettimen (pSB1 ja pSB7) avulla somaattisten hybridien ja niista tuotettujen somatohaploidien kromosomistoja. Tutkimuksessa kaytettiin fluoresenssi in situ -hybridisaatiota, jonka avulla yksijuosteinen toistuvajaksoinen DNA voitiin paikallistaa denaturoituihin kromosomeihin, jotka sisalsivat S. brevidens -lajin vastaavaa komplementaarista DNA:ta. Fluoresenssi in situ -hybridisaatiota varten pSB1-koetin leimattiin digoksigeniini- 11-dUTP:lla ja pSB7-koetin biotiini-14- dATP:lla. Kromosomeihin hybridisoituneet leimatut DNA-koettimet paikallistettiin niihin konjugoituneiden fluoresenssivariaineiden avulla. Molemmat koettimet olivat perakkaisjaksoista DNA:ta ja hybridisoituivat S. brevidens -lajin kromosomien telomeerisiin paihin. Kyseisten koettimien avulla voitiin erottaa somaattisten hybridien ja niiden somatohaploidien ne kromosomit, jotka sisalsivat S. brevidens -lajin toistuvajaksoista DNA:ta. Fluoresenssi in situ -hybridisaation avulla todettiin, etta heksaploidit somaattiset hybridit ja niista tuotetut triploidit somatohaploidit sisalsivat enemman S. brevidens -lajin genomia kuin S. tuberosum -lajilta peraisin olevaa genomia.

Effect of anionic salts in concentrate mixture and calcium intake on some blood and urine minerals, acid-base balance and feed intake of dry pregnant cows on grass silage based feeding

Abstract: Kokeessa selvitettiin kationi-anionitasapainon ja kalsiumin saannin vaikutusta ummessaolevien lehmien tiettyihin veresta ja virtsasta mitattuihin kivennaisarvoihin seka happo-emastasapainoon sailorehuvaltaisella ruokinnalla. Tarkoituksena oli testata, voidaanko anionisten suolojen lisaamisella ennen poikimista vaikuttaa poikimisen aikaiseen kalsiumaineenvaihduntaan. Lisaksi tutkittiin, onko kalsiumin saannilla vaikutusta anionisten suolojen tehoon. Kationi-anionitasapaino laskettiin [(Na+ + K+) - (Cl- + S2-)] mEq/kg kuiva-ainetta (ka). Se oli joko -273 tai +34 mEq/kg ka.Kalsiumin saanti oli joko 34 g tai 74 g kalsiumia paivassa. Suoloina kaytettiin magnesiumkloridia, ammoniumkloridia ja -sulfaattia. Lehmat saivat sailorehua (5.2 kg ka), heinaa (0.9 kg ka) ja taysrehua (1.4 kg ka) nelja viikkoa ennen odotettua poikimista poikimispaivaan saakka. Veri- ja virtsanaytteita otettiin 4, 3, 2 ja 1 viikkoa ennen odotettua poikimista seka poikimispaivana, 1 vrk ja 1 viikko poikimisen jalkeen. Lehmien, joiden kationi-anionitasapaino oli saadetty negatiiviseksi, veren ionisoitunut kalsium sailyi poikimisen aikaan vakaana verrattuna lehmiin, joiden kationi-anionitasapaino oli positiivinen. Kationi-anionitasapaino -247 mEq/kg ka osoittautui kuitenkin liian negatiiviseksi, koska se aiheutti muutoksia lehmien veren happo-emasarvoihin seka alensi liikaa virtsan pH-arvoa (<6). Lisaksi koerehun maittavuus oli huono. Kalsiumin saannilla ei ollut vaikutusta mitattuihin parametreihin.

Reforms of the Common Agricultural Policy and agriculture in Finland

Abstract: Maatalouspolitiikka muuttuu, kun maatalouden markkinasuuntaus kasvaa: hintoja ja rajasuojaa lasketaan, tuotannon maarallisia rajoituksia poistetaan ja hintatuesta siirrytaan suoraan tulotukeen. Euroopan unionin (EU) yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistus vuonna 1992, Euroopan komission heinakuussa 1997 esittama Agenda 2000 -uudistusehdotus ja USA:ssa vuosien 1996-2002 maatalouslaki ovat esimerkkeja tasta kehityksesta. Kansainvalista painetta aiheuttaa maailmankaupan vapauttaminen GATT:n ja maailman kauppajarjesto WTO:n kautta.Tama artikkeli tarkastelee CAP:n mahdollisia uudistusvaihtoehtoja ja niihin liittyvan poliittistaloudellisen paatoksenteon perusteita, keskeisia tekijoita ja riippuvuussuhteita. Uudistusvaihtoehtoja, joita ovat Agenda 2000:n mukainen uudistus ja CAP:n kansallistaminen, tarkastellaan Suomen nakokulmasta. Lisaksi verrataan Agenda 2000:n yhteydessa esiinnoussutta maatalouden eurooppalaista mallia amerikkalaiseen malliin. Artikkelissa kaytetaan uuden poliittisen taloustieteen lahestymistapaa, politiikkaskenaarioita ja aineistona CAP:iin ja Agenda 2000:een liittyvaa kirjallisuutta ja EU:n asiakirja-aineistoa. "CAP:n merkittava ongelma on, etta kuudelle EEC-perustajajasenmaalle luotuna se ei ole riittavan ""yhteinen"", eli se ei pysty vastaamaan 15 erilaisen jasenmaan erilaisen maatalouden vaihteleviin ja moninaisiin ongelmiin. Suuri vinouma CAP:ssa on ollut se, etta 20 % viljelijoista on saanut 80 % maataloustuesta. Agenda 2000 ei naita ongelmia poista, vaan se johtaisi komission maaliskuun 1998 esitysten perusteella tuotanto-oloiltaan ja kustannustasoltaan poikkeavassa pohjoisessa Suomessa suhteellisesti suurempiin maatalouden tulonmenetyksiin kuin muissa jasenmaissa." CAP:n kansallistaminen (RAP = renationalised agricultural policy) sen sijaan vahvistaisi myos maa-talouspolitiikassa laheisyys- eli subsidiariteettiperiaatetta, joka on tarkea periaate EU:n alue- ja rakennepolitiikassa. RAP yksinkertaistaisi CAP:ia ja johtaisi saastoihin EU:n budjetissa, josta maatalouden osuus 1990-luvulla on ollut noin 50 %. Kansallistaminen selventaisi myos EU:n tulevaan italaajenemiseen liittyvien maatalouspolitiikan ongelmien ratkaisua. CAP:n kansallistaminen voi olla eriasteista, jonka lievinta muotoa edustavat Suomen itsensa maksamat kansalliset tuet (pohjoinen tuki ja vakavien vaikeuksien tuki) seka Agenda 2000:n elaintukien ns. kansalliset kirjekuoret. Suomen virallinen vaatimus Agendan aiheuttamien tulonmenetysten taysimaaraisesta kompensoimisesta EU:n varoin erityisolosuhteisiimme vedoten edustaa lahinna CAP:n alueellistamista. Taysimaarainen RAP merkitsisi jasenmaiden omaa valtaa ja rahoitusvastuuta maatalousasioissa. EU:n yhteinen kauppa- ja kilpailupolitiikka asettaisi kuitenkin tietyt rajoitteensa mm. tukimuodoille ja estaisi siten markkinavaaristymien muodostumisen yhteismarkkinoilla. Suomen maatalous hyotyisi kansallistamisesta, koska oma paatoksenteko voisi ottaa muita vaihtoehtoja paremmin huomioon tuotantomme erityispiirteet ja -olosuhteet. Suomen poliittinen ja taloudellinen tilanne vaikuttaisivat talloin maatalousratkaisuissa. Taydellinen kansallistaminen olisi EU:lle poliittisesti vaikeaa, koska CAP on pisimmalle integroitu yhteisen politiikan alue unionissa. Lisaksi EU-jasenmaiden poliittis-taloudelliset lahtokohdat CAP-uudistukseen ovat hyvin erilaisia riippuen mm. siita, (a) kuinka ratkaisevassa asemassa viljelija-aanestajat ovat maan sisapolitiikassa (tietyille puolueille esimerkiksi Saksassa), (b) miten tarkea maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden vienti (Ranska, Tanska, Hollanti) tai maatalousvaeston merkitys maaseudun vaestopohjana maalle on (Valimeren maat, Itavalta, Suomi), (c) miten maa painottaa kilpailukykya suhteessa ymparistoasioihin ja tuotantoetiikkaan, (d) onko maa EU-budjetin nettomaksaja vai -saaja (Saksa vs. Valimeren maat) tai EU:n maataloustukien suuri hyotyja (Ranska absoluuttisesti, Irlanti ja Tanska suhteellisesti) seka (e) mika CAP-uudistusratkaisujen suhde on EU:n tai jasenvaltion laajempiin poliittisiin ja taloudellisiin paatoksiin ja kehityssuuntiin, esimerkkina Saksan ja Valimeren maiden suhtautuminen EU:n ita-laajentumiseen. EU:n poliittis-taloudellisessa paatoksenteossa Suomen pitaisi loytaa samankaltaisessa tilanteessa olevia jasenmaaliittolaisia vaikutusvaltansa lisaamiseksi, tavoitteenaan esimerkiksi CAP:n tukimekanismien muuttaminen. Taloudellisesti ja poliittisesti mielekas tavoite olisi, etta julkinen tuki kohdennetaan tehokkaammin ja tarkoituksenmukaisemmin selvasti perusteltujen ja laajasti hyvaksyttyjen kriteerien mukaisesti.

Effect of soil wetness on air composition and nitrous oxide emission in a loam soil

Abstract: Kaksivuotinen kenttakoe tehtiin hiuemaalla Etela-Suomessa. Faktorikokeen koetekijoina olivat rankka kastelu ja typpilannoitus. Osa ruuduista oli kasvittomia, osalla kasvoi heinaa. Maan ilman koostumusta 15 ja 30 cm syvyydessa seurattiin yhden tai kahden viikon valein otetuista naytteista. Myos maan kosteutta (TDR) ja lampotilaa mitattiin saannollisesti. Kasvittoman, kastelemattoman ja lannoittamattoman maan ilmassa oli 14-21 % happea, 0,1-2 % hiilidioksidia ja 0,2-100 µl l-1 dityppioksidia.Lukuunottamatta toisen vuoden toukokuun kaikkein suurimpia dityppioksidipitoisuuksia, suurin pitoisuus oli 27 µl l-1. Maan kosteus vaihteli valilla 11-45 % ja lampotila 15 cm syvyydessa valilla 0-21 °C. Kasvipeite ja kastelu vahensivat happipitoisuutta ja lisasivat hiilidioksidipitoisuutta. Happipitoisuus muuttui selvasti enemman syvemmalla maassa (30 cm) kuin matalammassa (15 cm), sen sijaan hiilidioksidipitoisuuden muutos oli syvyydesta riippumaton. Kasvipeitteisen ja kastellun maan pienimmat happipitoisuudet olivat 7 % (15 cm syvyydessa) ja 3 % (30 cm syvyydessa). Suurimmat hiilidioksidipitoisuudet olivat 9 %. Typpilannoitus ei vaikuttanut merkitsevasti maan ilman happi- ja hiilidioksidipitoisuuksiin. Kastelu lisasi maan ilman dityppioksidipitoisuutta silloin kun maassa oli runsaasti nitraattia. Kasvittomassa maassa oli runsaasti nitraattia jaljella viela elokuussa. Typpilannoitus nosti maan ilman dityppioksidipitoisuutta erityisesti kastellussa kasvittomassa maassa. Kasvipeite vahensi dityppioksidipitoisuutta. Maan ilman koostumuksen vaihtelua voitiin osittain selittaa arvioidun ilmahuokoisuuden avulla. Muutamalta ruudulta suljetun kammion menetelmalla mitattu koekentan dityppioksidiemissio vaihteli valilla 0-40 g N ha-1 d-1. Kaikkien mittausten keskiarvo oli 7 g N ha-1 d-1. Emissio korreloi 15 cm syvyydesta mitatun dityppioksidipitoisuuden kanssa (r=0,80 n=234) ja 30 cm syvyydesta mitatun pitoisuuden kanssa (r=0,65, n=234).

Barley fibre and wet distillers' solubles in the diet of growing cattle

Abstract: Tarkkelys-etanolituotannon oheistuotteina saadaan useita marehtijoiden ruokintaan soveltuvia rehuja, joista tarkeimpia ovat ohrarehu ja tiivistetty tarkkelysrankki. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittaa ohran korvaamista ohrarehulla joko ilman tiivistettya tarkkelysrankkia tai sen kanssa kasvavien lihanautojen vapaaseen sailorehun syontiin perustuvassa ruokinnassa. Kokeessa oli 28 sonnia, joiden alkupaino oli keskimaarin 205 kg ja elopaino teurastettaessanoin 500 kg. Energiavakirehuna kokeessa oli ohra, ohran ja ohrarehun seos (1:1) seka ohrarehu. Tarkkelysrankkilisalla korvattiin kunkin energiavakirehun kuiva-aineesta (ka) 200 g kg-1 tai ei. Vakirehua annettiin 95 g ka (elopaino-kg)0.6.Sailorehu oli kaymislaadultaan ja sulavuudeltaan hyvalaatuista, mika vaikutti sonnien suureen kuiva-aineen syontiin. Ohrarehu sisalsi runsaasti enemman kuitua ja raakavalkuaista kuin ohra, jonka energiapitoisuus oli 18 % suurempi kuin ohrarehun. Tarkkelysrankissa oli tyypillisesti paljon valkuaista ja maitohappoa. Ohrarehu ja tarkkelysrankki lisasivat sonnien sailorehun ja kokonaiskuiva-aineen syontia seka ohutsuolesta imeytyvien aminohappojen saantia, mutta vain tarkkelysrankki lisasi energian saantia varsinkin kasvatuskauden lopussa. Vaikka ohrarehu sisalsi vahemman energiaa kuin ohra, ei se juurikaan vaikuttanut sonnien keskimaaraiseen muuntokelpoisen energian saantiin, silla sailorehun syonti lisaantyi. Kuitenkin kasvatuskauden loppupuoliskolla (elopaino yli 300 kg) ohrarehua vakirehunaan saaneiden sonnien energian saannin ja tarpeen valilla oli suurin ero. Rehuannoksen potsin valkuaistase parani seka ohrarehun etta tarkkelysrankin vaikutuksesta. Kaikkien ruokintaryhmien sonnien valkuaisen saanti (OIV) ylitti tarpeen koko kokeen ajan. Sonnien keskimaarainen paivakasvu oli erinomainen (1330 g d-1) eika ruokintaryhmien valilla ollut eroa. Kun koeaika jaetaan kahteen osaan, kokeen alussa ohrarehua vakirehussaan saaneet sonnit kasvoivat nopeammin kuin ohraryhma, mutta lopussa ohrarehuryhmien kasvu hidastui selvasti. Ohrarehun positiivinen vaikutus kasvatuksen alussa voi johtua sonnien lisaantyneesta aminohappojen saannista. Tarkkelysrankki ei parantanut sonnien kasvua merkitsevasti kokeen loppupuolella, vaikka syonti lisaantyi. Teurastuloksiin ei ohrarehulla tai tarkkelysrankilla ollut vaikutusta.

Effect of type of forage offered and breed on performance of crossbred suckler heifers and their calves

Abstract: Tutkimuksessa selvitettiin heinavaltaisen (noin 2/3 kuiva-aineen syonnista heinaa) ja sailorehuvaltaisen (noin 2/3 kuiva-aineen syonnista sailorehua) ruokinnan vaikutuksia Hereford- Ayrshire- (HfAy) ja Limousine-Ayrshire- (LiAy) risteytyshiehojen elopainon kehitykseen, poikimiseen, maidontuotantoon ja tiinehtymiseen. Lisaksi selvitettiin risteytyshiehojen Aberdeen Angus- (Ab) sonneista syntyneiden vasikoiden kehitysta syntymasta vieroitukseen.Sailorehuruokinnalla olleet HfAy-hiehot saivat sisaruokintakaudella keskimaarin 74,3 MJ ME/pv ja LiAy-hiehot 69,9 MJ ME/pv ja heinavaltaisella ruokinnalla olleet vastaavasti 67,7 MJ ME/pv ja 64,8 MJ ME/pv. HfAy-hiehojen suurempaan kuiva-aineen syontiin ja siten suurempaan energian saantin lienee osittain vaikuttanut niiden LiAy-hiehoja hieman suurempi koko, aikaisempi taysikokoisuuden saavuttaminen ja siten ruuansulatuskanavan suurempi tilavuus. Poikiessa HfAy- ja LiAy-hiehot olivat keskimaarin 24 kuukauden ikaisia. Poikimiset onnistuivat hyvin, muutamia vaikeita poikimisia esiintyi ja 29,5%:ssa poikimisista tarvittiin hieman avustusta. Kokeen alkaessa LiAy-hiehot olivat HfAy-hiehoja kevyempia. LiAy-hiehojen elopaino lisaantyi poikimiseen mennessa enemman kuin HfAy-hiehojen, mutta laidunkauden paattyessa LiAy- elaimet olivat edelleen kevyempia kuin HfAy-elaimet. Ruokinta ei vaikuttanut hiehojen elopainon kehitykseen. Eman rotu tai ruokinta ei vaikuttanut vasikoiden kehitykseen. Syntymasta vieroitukseen Ab × HfAy-sonnivasikat kasvoivat keskimaarin 1101 g/pv ja Ab × LiAy-sonnivasikat 1054 g/pv, lehmavasikat vastaavasti 1015 ja 921 g/pv. Ab × LiAy-vasikoiden hieman heikompaan kasvuun vaikutti ilmeisesti LiAy-emojen HfAy-emoja hieman myohaisempi poikimisajankohta. Vasikoiden keskimaarainen vieroitusika oli 151 vuorokautta. Sisakauden ruokinta ei vaikuttanut emojen maidontuotantoon eika tiinehtymiseen laidunkaudella. HfAy-emojen maidontuotanto oli keskimaarin LiAy-emojen maidontuotantoa parempi. Laidunkaudella kaikki HfAy-emot ja 87,1% LiAy-emoista tiinehtyivat. Tutkimuksen perusteella heina- ja sailorehuvaltainen ruokinta soveltuu risteytyshiehojen sisaruokintakaudelle. Suositusten alle jaanytta kuiva-aineen syontia voidaan lisata lisaamalla dieettiin heinaa tai olkea. Taman kokeen perusteella Aberdeen Angusta voidaan suositella risteytyshiehojen ensimmaiseen poikimiseen.

Pest status and incidence of the honey bee tracheal mite in Finland.

Abstract: Tassa tutkimuksessa selvitettiin mehilaisen sisuspunkin (Acarapis woodi) esiintymista, punkkisaastunnoista aiheutuneita tuhoja ja punkin leviamista Suomessa. Tutkimus aloitettiin vuonna 1991, jolloin ensimmaiset sisuspunkkiloydot Suomessa tehtiin seka USA:sta tuodussa emoerassa etta hoitajien tarhauksissa. Yhteensa 2116 mehilaisnaytetta 402 mehilaishoitajalta tutkittiin vuosina 1991–1997. Naytteista 10% oli sisuspunkin saastuttamia ja 8%:ssa naytteita lahettaneista tarhauksista loydettiin vahintaan yksi saastunut mehilaiskunta.Viime vuosina sisuspunkkia loytyi kotimaisten emonkasvattajien tarhauksista, mika ainakin osittain selittanee saastuneiden tarhausten osuuden lisaantymista tutkimusjakson kolmena viimeisena vuotena. Eras sisuspunkkisaastunnan lahde voi kuitenkin olla jo 1970-luvun puolivalissa Italiasta tuodut emot. Havaitsemattomia saastuntoja saattaa siten olla suomalaisessa mehilaiskannassa viela runsaasti ja ilman yhteytta viimeaikaisiin mehilaishankintoihin. Kenttakoe, jossa tutkittiin erilaisia saastuntoja omaavien pesien talvehtimista, osoitti, etta jo 20% saastuntataso syksylla merkitsee lisaantynytta talvikuolleisuusriskia. Tulos vastaa samankaltaisissa oloissa USA:n pohjoisosissa saatuja tuloksia. Myos hoitajilta keratty tieto talvitappioista saastuneilla tarhoilla tukee kenttakokeen tuloksia, silla tarhauksissa todettiin saastuneiden mehilaiskuntien osuuden lisaantyessa selva talvitappioiden lisaantyminen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, etta sisuspunkin suuri tuhopotentiaali Suomessa poikkeaa tilanteesta muualla Euroopassa, jossa punkki esiintyy, mutta ei juuri aiheuta tuhoja. Leviamisen estavat toimet, esim. emokaupan mukana punkin leviamisen estaminen, ovat siksi tarkeita. Taydentava tapa ehkaista jatkossa sisuspunkin tuhot on siirtya varroapunkin torjunnassa menetelmiin, jotka tehoavat myos sisuspunkkiin, esim. muurahaishapon kayttoon.

Utilisation of reactive lysine from meat and bone meals of different ash content by growing-finishing pigs

Abstract: Kasvatuskokeessa selvitettiin, miten soijarouheen korvaaminen tuhkapitoisuudeltaan erilaisilla lihaluujauhoilla vaikuttaa sikojen tuotantotuloksiin ja teuraslaatuun, kun rehuseokset optimoitiin kayttokelpoisen lysiinin perusteella. Lysiinin kayttokelpoisuus maaritettiin kemiallisesti 1-fluoro-2,4-dinitrobentseeni (FDNB) -menetelmalla.Tutkittavissa lihaluujauhoissa oli 205 ja 349 g tuhkaa/kg ja ne valmistettiin kuivasulatusmenetelmalla. Kokeessa oli mukana 50 sikaa, jotka jaettiin viiteen yhta suureen ryhmaan ja kasvatettiin yksilokarsinoissa 25 kilon alkupainosta noin 100 kilon loppupainoon. Kontrollina olleen ohra-soijarouheseoksen soijarouheen sulavasta raakavalkuaisesta korvattiin 33 tai 67% tuhkapitoisuudeltaan erilaisilla lihaluujauhoilla. Rehuseoksissa oli 7 g FDNB-reaktiivista lysiinia/rehuyksikko (ry). Rehuseosten kokonaissulavuudet maaritettiin merkkiainemenetelmalla 3., 6., 9. ja 12. koeviikolla, jolloin siat painoivat 30, 44, 65 ja 85 kg elopainoa. Teurastuksen yhteydessa kyljysselasta otettiin naytteet silavan rasvahappokoostumuksen ja lihan aistinvaraisen laadun maarittamista varten. Sikojen paivakasvu ja rehun hyvaksikaytto oli ohra-soijarouheruokinnalla parempi kuin lihaluujauhoruokinnoilla. Paivakasvu hidastui suoraviivaisesti, kun lihaluujauhon osuus rehuseoksessa kasvoi. Siat kasvoivat matalatuhkaista lihaluujauhoa sisaltaneilla ruokinnoilla hitaammin kuin runsastuhkaista lihaluujauhoa sisaltavilla ruokinnoilla. Heikentyneiden tuotantotulosten perusteella FDNB-reaktiivinen lysiini yliarvioi lihaluujauhojen kayttokelpoisen lysiinin maaraa soijarouheeseen verrattuna, mika todennakoisesti johtui raaka-aineiden valisista eroista reaktiivisen lysiinin imeytymisessa. Rehun kokonaissulavuus parani sikojen elopainon kasvaessa muutoksen ollessa suurin elopainovalilla 44-65 kg. Lihaluujauho muutti selkasilavan rasvahappokoostumusta siten, etta oljyhapon osuus rasvahapoista kasvoi selvasti. Muutos havaittiin myos silavan pehmenemisena. Lihaluujauhoruokinnat eivat vaikuttaneet haitallisesti lihan syontilaatuun.

Seasonal and circadian changes in activity rates of adult farm blue foxes

Abstract: The present paper reports systematic activity rates obtained from year-round video recordings of farmbred blue foxes (Alopex lagopus) housed singly in conventional wire-mesh cages (107 cm wide x 110 long x 70 cm high). Subjects were 9 males and 13 females. Mean whole-year activity rates were slightly higher in males (394 ± 116 min/24 hmin/24 h). Significant (P<0.001) seasonal variations were found in the activity rate of both sexes. Females were most active in May (539 ± 157 min/24 h) and males in June (471 ± 128 min/24 h). Lowest activity rates were in September. Activity rates of males, in particular, tended to increase at the approach of the breeding season in March. Seasonal activity patterns of farmed foxes resembled that of foxes living in the wild. Circadian activity was concentrated on farm work hours (0800-1600) in winter, but not in summer. Typically farmed blue foxes were most active between sunrise and sunset. Diurnal pattern of farmed foxes is markedly different to wild foxes which typically exhibit a more nocturnal pattern of activity.;

Description of three new arctic bramble cultivars and proposal for cultivar identification

Abstract: Uusia mesimarjalajikkeita (Rubus arcticus L.) tarvitaan lisaa, silla populaatiossa on oltava ainakin kolmea erilaista kantaa hyvan polytyksen ja satotason saavuttamiseksi. Tassa tutkimuksessa on loydetty kolme uutta hyvasatoista lajiketta viljelyyn 'Piman' ja 'Mespin' rinnalle. Lajikkeet on nyt nimetty 'Marikaksi', 'Muuruskaksi' ja ' Elpeeksi'.Uuden lajikkeen on erottava muista saman lajin lajikkeista yhden tai useamman ominaisuuden suhteen. Ominaisuus voi olla morfologinen, fysikaalinen, sytologinen, kemiallinen tai biokemiallinen. Morfologisten tuntomerkkien erottamiseksi UPOV-jarjesto (Union pour la Protection des Obtentions Vegetales) on kehittanyt lajikekuvausohjeet mm. mansikalle (Fragaria x ananassa Duch.) ja vadelmalle (Rubus idaeus L.). Mesimarjalle tallaisia ohjeita ei ole. Taman tutkimuksen tavoitteena oli kuvata uusia mesimarjalajikkeita ja tehda mesimarjalle lajikekuvausohjeet muuntamalla UPOV-jarjeston mansikalle ja vadelmalle tekemia ohjeita mesimarjalle soveltuviksi. Tutkimuksessa oli mukana viisi luonnonkantaa ja kaksi lajiketta (Pima, Mespi). Kantojen ja lajikkeiden morfologiaa ja satoa tutkittiin Maatalouden tutkimuskeskuksen Kainuun tutkimusasemalla ja Muuruveden maatalous- ja puutarhaoppilaitoksella kesalla 1994. Lisaksi vertailtiin eri mesimarjojen DNA:ta RAPD-analyysilla. Tutkimuksessa sadon maaran ja laadun suhteen 'Pimaa' ja 'Mespia' parempia kantoja olivat 'Marika', 'Muuruska' ja 'Elpee'. 'Marika' ja 'Muuruska' tuottivat 2,4-kertaisen ja 'Elpee' 1,9-kertaisen sadon verrattuna nykyisiin lajikkeisiin. Morfologisista ominaisuuksista kukan ja lehden ominaisuudet, eli teralehtien maara, kukan koko seka lehden koko, muoto ja varitys erottivat kantoja parhaiten. Erottavien tuntomerkkien perusteella mesimarjalle on laadittu lajikekuvausohjeet, joita voidaan soveltaa myos jalomaaraimen (Rubus arcticus L. nothosubsp. stellarcticus G. Larsson) lajikkeiden kuvaukseen.

Effect of dietary crude protein and energy content on nitrogen utilisation, water intake and urinary output in growing pigs

Abstract: Tutkimuksessa selvitettiin rehun valkuaispitoisuuden ja rehuyksikkoarvon vaikutuksia ravintoaineiden sulavuuteen ja typen hyvaksikayttoon seka veden kulutukseen ja virtsan eritykseen lihasikojen ruokinnassa. Koe-elaimina oli nelja leikkosikaa (elopaino 33-82 kg). Koerehuina oli nelja ohra-kaura-soijarouhepohjaista rakaistettua seosta, joissa rehun raakavalkuaispitoisuus: korkea (180 g/kg raakavalkuaista) tai matala raakavalkuaispitoisuus (140 g/kg raakavalkuaista) ja rehuyksikkoarvo: matala (0,95 ry/kg) tai korkea ry-arvo (1,05 ry/kg) vaihtelivat. Matalavalkuaisrehuja taydennettiin puhtailla aminohapoilla, lysiinilla, metioniinilla ja treoniinilla, jotta tarkeimpien valttamattomien aminohappojen maarat pysyivat samoina kuin korkeavalkuaisrehuissa.Korkeavalkuaisrehujen raakavalkuaisen sulavuus oli parempi kuin matalavalkuaisrehujen. Valkuaispitoisuuden alentaminen pienensi selvasti virtsan mukana erittyvan typen maaraa (6,9 g/pv) ja tehosti rehutypen hyvaksikayttoa. Matalavalkuaisrehuilla sikojen paivittainen typen pidattyminen jai kuitenkin hieman alemmaksi kuin korkeavalkuaisrehuilla. Valkuaispitoisuuden alentaminen ei vaikuttanut sikojen veden kulutukseen tai virtsan eritykseen. Rehuyksikkoarvon nosto ei vaikuttanut rehutypen hyvaksikayttoon, veden juontiin tai virtsan eritykseen. Tulokset osoittivat, etta sikojen typen eritysta voidaan selvasti vahentaa, kun rehuvalkuaisen maaraa pienennetaan ja aminohappokoostumusta tasapainotetaan puhtaalla lysiinilla, metioniinilla ja treoniinilla lahemmaksi tarvetta vastaavaa ihannevalkuaista.

Wild rice - a potential new crop for Finland

Abstract: Villiriisi on Pohjois-Amerikassa kasvava yksivuotinen heinakasvi. Se viihtyy jarvissa ja hitaasti virtaavissa joissa. Intiaanit ovat kayttaneet villiriisia viljojen tapaan ravinnoksi vuosituhansien ajan. Villiriisi kylvetaan syksylla, jolloin se alkaa itaa toukokuun alussa itamislevon murruttua. Tuleentuakseen se tarvitsee noin 100 vuorokautta itamisesta. Kasvustoja ei tarvitse ensimmaisen vuoden jalkeen kylvaa uudelleen, koska osa siemenista varisee heti tuleennuttuaan,mika toisaalta tekee villiriisin korjuusta hankalaa. Satoa korjataan yleensa neljasta seitsemaan kertaan syksylla erityisrakenteisella veneella (hydrokopteri). Minnesotassa jalostettujen villiriisilajikkeiden sadonkorjuu voidaan kuitenkin tehda kerralla hieman normaalista muunnellulla leikkuupuimurilla kuivatulla maalla. Kanadalainen villiriisi on hinnaltaan hieman USA:ssa tuotettua kalliimpaa johtuen mm. siita, etta Kanadassa villiriisi tuotetaan luonnontilaisissa joissa ja jarvissa ja kasvinsuojeluaineiden ja lannoitteiden kaytto on kiellettya. Villiriisi on tahan asti ollut lahinna hinnakas herkku, jota on kaytetty erityisesti riistaruokien lisukkeena. Nykyisin, hintojen laskettua, villiriisia on alettu kayttaa jokapaivaisena ruokana perunan, riisin ja pastan korvikkeena tai osana pataruokia ym. Uusien tutkimusten perusteella villiriisin kaytto erilaisiin valmisruokateollisuuden sovellutuksiin, kuten jauhelihapihveihin ja makkaroihin, parantaa naiden laatua huomattavasti. Koska villiriisin kysynta maailmalla on ollut jatkuvassa kasvussa ja sen tuottajahinta on melko korkea, voidaan villiriisin viljelyn Suomessa olettaa muodostuvan taloudellisesti kannattavaksi. Villiriisi on menestynyt Suomessa erinomaisesti jarjestamissamme esikokeissa ja tuottanut satoa seka lisaantynyt. Tulevaisuudessa olisi kuitenkin tarkemmin selvitettava villiriisin kasvupaikkaedellytykset ja siihen liittyvat tekijat seka sadonmuodostus Suomen oloissa, jotta mahdollinen kaupallinen tuotanto saataisiin hyvalle pohjalle. Tutkimustemme eraana lahtokohtana on ollut villiriisin ekologinen tuotanto ilman kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita kanadalaisen mallin mukaisesti. Perusedellytykset villiriisin tuotantoon Suomessa ovat hyvat, silla vesistoissa on riittavasti ravinteita, erityisesti fosforia ja typpea. Villiriisi saattaisikin olla hyva vesistoihin huuhtoutuneen typen ja fosforin sitoja, estaen jarvien rehevoitymista tai mahdollisesti vahentaen jo rehevoityneiden jarvien ravinnepitoisuuksia, erityisesti mikali myos korret poistettaisiin vesistoista. Lisaksi mm. vanhoja, kaytosta poistettuja turvesoita ja muita vastaavia vesijattoalueita olisi mahdollista hyodyntaa villiriisin tuotantoalueina, jolloin alueet olisivat kauniita maisemallisesti ja toimisivat kosteikkoalueina monille linnuille ja nisakkaille.

Effects of restricted methionine and energy intake on egg weight and shell quality : research note

Abstract: Ylisuuret kananmunat alentavat tuottajahintaa. Metioniiniaminohapon ja energian saannin rajoittamisen vaikutusta selvitettiin munantuotannon, erityisesti munan painon ja kuoren laadun kannalta. Metioniinipitoisuuden rajoitus rehussa oli 87 ja 74% vertailutasoon nahden. Rehua annettiin kaikille metioniiniryhmille enintaan 120 g/kana/paiva. Energiarajoituksessa rehun muuntokelpoisen energian pitoisuus oli 91.5% vertailuryhman pitoisuudesta ja kun rehuannos rajoitettiin 115 g:aan paivassa, oli energiarajoitus kokonaisuudessaan 89%. Koe suoritettiin ikavalilla 46B70 vk ja siina kaytettiin kahta kanahybridia (MA16, LSL).Metioniinin rajoitus ei vaikuttanut merkitsevasti kanojen munintaan, mutta pienensi lineaarisesti munan painoa. Munan keskipainot olivat 64.0 (100%), 63.1 (87%) ja 60.6 g (74%). Energiarajoitus alensi munan painoa yhta tehokkaasti kuin 87%:n metioniinirajoitus, mutta muninta jai LSL-kanalla merkitsevasti heikommaksi. Voimakas munan painon lasku aiheutti 74%:n metioniinirajoituksella huomattavan rehuhyotysuhteen suurenemisen. Tulokset viittaavat metioniinin ja energian tarpeen eroihin hybridien valilla. Kuoren laatua koskevissa tuloksissa oli havaittavissa sen parantumista runsaalla metioniinin ja energian rajoittamisella. Munan laatuluokituksessa metioniinirajoitus lisasi merkitsevasti ykkosluokan munia ja vahensi suurten (63B73 g) ja ylisuurten (>73 g) munien osuutta. Energiarajoitus ei vaikuttanut merkitsevasti laatuluokitukseen, mutta vahensi merkitsevasti ylisuurten munien maaraa.

The key elements for genetic response in finnish dairy cattle breeding

Abstract: Taman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittaa suomalaisen jalostustutkimuksen tarkeimpien tulosten vaikutusta suomalaiseen lypsykarjan jalostusohjelmaan ja tarkastella tiedon keruuseen, maiden sisaiseen seka maiden valiseen jalostusarvojen laskentaan, taloudellisten painokertoimien laskentaan ja elainten valintaan liittyvia mahdollisuuksia ja ongelmia. Lisaksi tavoitteena oli arvioida uudelleen suomalaisen lypsykarjan hedelmallisyyden, utareterveyden ja tuotanto-ominaisuuksien taloudelliset arvot ja perinnollisen muutoksen taloudellinen merkitys suomalaisessa lypsykarjan jalostuksessa.Utarehoitojen taloudellista arvoa maaritettaessa otettiin huomioon 1) utaretulehduksen hinta mukaan lukien pois heitetty maito ja hoitokulut, 2) maidon hinnan aleneminen korkean solupitoisuuden vuoksi, 3) lisaantyvat lehmien uudistuskulut ja 4) karjan alentunut maitotuotos, mika johtuu suuremmasta ensikoiden osuudesta. Korkea soluluku ilman nakyvaa utaretulehdusta alentaa maidosta maksettavaa hintaa ja johtaa lopulta elaimen poistoon. Hedelmallisyyshoitojen kustannuksiksi sisallytettiin 1) hoitokulut, 2) lisaantyneet uudistuskustannukset ja 3) karjan alentunut tuotos. Tyhjakauden kustannuksiksi laskettiin 1) ylimaaraiset siemennyskulut, 2) lehman alentunut vuosituotos ja 3) alentunut syntyvien vasikoiden lukumaara. Kotielainjalostusinvestoinnilla on erittain hyva kustannus/hyoty -suhde, silla yhden valintakierroksen taloudelliseksi arvoksi saatiin 876,9 mk lehmaa kohden seuraamalla valittujen elainten geenivirtaa seuraavien 25 vuoden ajalta ja diskonttaamalla taloudellinen arvo nykyhetkeen.

Yellow-flowered lucerne: Properties and influence on performance and reproduction of ewes

Abstract: Nurmipalkokasveihin kuuluva, sinimailasen lahisukulainen sirppimailanen (Medicago falcata L.) on uusi tulokas rehukasvivalikoimassamme. Sirppimailanen tuotiin maahamme Virosta 1980-luvun loppupuolella. Alkuaan kasvi on kotoisin Iranista ja Kaspianmeren alueelta. Aikaisempien tutkimusten mukaan sirppimailanen on sopeutunut hyvin maamme olosuhteisiin ja talvehtinut Etela-Suomessa ilman merkittavia talvituhoja. Uusista rehukasveista on tarkeaa selvittaa niiden sadon ja ruokinnallisen arvon lisaksi myos niiden mahdollisesti sisaltamat haitta-aineet ja haitta-aineiden vaikutus elainten terveydelle. Nurmipalkokasvien tiedetaan sisaltavan estrogeenisesti vaikuttavia aineita, ns. kasviestrogeeneja.Etenkin lammas on herkka kasviestrogeenien aiheuttamille tiinehtyvyys- ja sikiavyyshairioille. Sirppimailasen sisaltamien kasviestrogeenien mahdollista haitallista vaikutusta uuhien hedelmallisyyteen arvioitiin vertaamalla toisiinsa sirppimailas- ja timotei-nurminataruokinnalla olevien uuhien kiimaantuloa, tiinehtymista ja karitsatuotosta. Sirppimailanen tuotti runsaan ja valkuaispitoisen kuiva-ainesadon. Valkuaispitoisuus oli korkea seka ensimmaisessa etta toisessa sadossa. Vertailulaitumen timotei-nurminataruoho ei sisaltanyt lainkaan kasviestrogeeneja, sen sijaan nurmisailorehusta loydettiin pienia maaria formononetiinia ja biochanin-A:ta. Myos sirppimailasruohon ja -sailorehun formononetiini- ja biochanin-A -maarat olivat vahaisia. Sirppimailasen kumestrolipitoisuus oli korkeahko. Sisaruokintakauden alusta astutuskauden loppuun uuhet soivat sirppimailassailorehua kuiva-ainetta (g/metabolinen elopaino-kg) keskimaarin 1,77 (65) ja nurmisailorehua 1,40 (53) kg ka/uuhi/pv. Vapaasti molempia sailorehuja saadessaan uuhet soivat halukkaammin sirppimailas- kuin timotei-nurminatasailorehua. Vaikka sirppimailasella ruokitut uuhet saivat rehuannoksestaan timotei-nurminadalla ruokittuja uuhia huomattavasti suurempia kasviestrogeenimaaria, ei ruokinnalla todettu olevan vaikutusta uuhien karitsatuotokseen. Sirppimailasella ruokitut uuhet tiinehtyivat keskimaarin 5 paivaa aikaisemmin kuin timotei-nurminadalla ruokitut. Sikiavyys molemmissa uuhiryhmissa oli hyva. Pitkaaikaisen sirppimailasruokinnan vaikutus uuhien lisaantymiseen vaatii lisatutkimuksia.

Effect of anionic salts in concentrate mixture on some blood and urine minerals, acid-base balance and feed intake of dry pregnant cows on grass silage based feeding with high calcium intake

Abstract: Ummessaolevien lehmien kokeessa arvioitiin kationi-anionitasapainon vaikutusta sailorehuvaltaisella ruokinnalla, kun kalsiumin saanti oli runsasta (82 g Ca/pv). Kationi-anionitasapaino laskettiin [(Na+ + K+) - (Cl- + S2-)] mEq/kg kuiva-ainetta (ka). Se oli joko +410 tai +81 mEq/kg ka. Kalsiumlisa annettiin kalsiumkarbonaattina. Suoloina kaytettiin magnesiumkloridia, ammoniumkloridia ja -sulfaattia. Lehmat saivat sailorehua (5,2 kg ka), heinaa (0,8 kg ka) ja taysrehua (1,7 kg ka) nelja viikkoa ennen odotettua poikimista poikimispaivaan saakka. Veri- ja virtsanaytteita otettiin 4, 3, 2 ja 1 viikkoa ennen odotettua poikimista, poikimispaivana seka 1 vrk ja 1 viikko poikimisen jalkeen. Tulosten mukaan ummessaolevien lehmien kationi-anionitasapainoa on vaikeasaataa negatiiviseksi, kun sailorehun kaliumpitoisuus ylittaa 30 g/kg ka. +81 mEq/kg ka ei aiheuttanut muutoksia veresta ja virtsasta mitattuihin parametreihin. Ainoastaan kalsiumin eritys virtsaan lisaantyi ja virtsan pH vahentyi kationi-anionitasapainon ollessa +81 mEq/kg ka verrattuna positiivisempaan kationi-anionitasapainoon (+410 mEq/kg ka). Koevakirehun maittavuus oli tyydyttava, kun anionisten suolojen maara oli 3 Eq paivassa. 26 %:lla kokeen lehmista ilmeni poikimisvuorokautena hypomagnesia, vaikka magnesiumin saanti oli suomalaisten suositusten mukaista (17 g Mg/pv). Nain ollen suomalaista magnesiumsuositusta tulisi lisata ainakin silloin, kun kalsiumin saanti perusrehuista on runsasta.

Concentrate feeding and milk yield based on the field data of milk recorded herds

Abstract: Tutkimuksessa selvitettiin vakirehuruokinnan vaikutusta maidontuotantoon. Aineistona oli 16051 karjatarkkailutilan vuoden 1993 tuotos-, rehunkulutus- ja rehuanalyysitiedot seka maitotuotoksen karjavuosiratkaisut. Karjavuosiratkaisut ovat tilakohtaisia jaannospoikkeamia, jotka saadaan sivutuotteena ratkaistaessa jalostusarvot valtakunnallisella elainmallilla. Karjavuosiratkaisut on korjattu karjassa tuottavien elainten poikimakerran ja -ian, lypsykauden vaiheen seka lehmien jalostusarvojen suhteen, ja siten ne kuvaavat ruokinnan ja hoidon vaikutusta maidon tuotantoon. Karjavuosiratkaisujen keskiarvo oli 45 kg ja keskihajonta 722 kg. Korjaamaton keskituotos oli 6917 kg ja keskimaarainen rehujen kuiva-ainesyonti 5679 kg. Vakirehun maaran ja laadun vaikutusta karjavuosiratkaisuihin tutkittiin monimuuttujaregressioanalyysilla.Vakirehun yleinen lineaarinen vaikutus keskituotokseen oli 1.18 kg maitoa/kg vakirehua. Tuotosvaste pieneni vakirehun annostuksen lisaantyessa. Tuotosvaste oli tassa tutkimuksessa suurempi kuin ruokintakokeissa, mutta selvasti pienempi kuin laskennallinen arvo. Vakirehun viljapitoisuus heikensi maitotuotoksen karjavuosiratkaisuja, mutta vaikutus johtui rehuannoksen liian matalasta raakavalkuaispitoisuudesta. Vakirehun taysrehupitoisuus paransi maitotuotoksen karjavuosiratkaisuja, vaikka vakirehun raakavalkuaispitoisuus otettiinkin huomioon.